11.1.2011 - Mobiiliostaminen kasvattaa suosiotaan kertoo suuri verkkokauppatutkimus

Kuluttajaverkkokauppaa luotaavan vuotuisen Suuren Verkkokauppatutkimuksen tulosten perusteella Smilehouse arvioi, että suurimmat kuluttajaverkkokaupan trendiodotukset liittyvät mobiiliostamisen kasvuun. Verkkokaupat ovat yhä vakiintuneempia ja arkipäiväisempiä ostospaikkoja, joiden suosion kasvu jatkuu ja joihin hakeudutaan yhä enemmän myös matkapuhelinten välityksellä.

Verkko-ostaminen matkapuhelinten avulla on saavuttanut merkittäväksi laskettavan tason: neljännes vastaajista (23 %) kertoi jo käyttäneensä matkapuhelinta tuotteen tai palvelun ostamiseen. Aktiivisista verkkoshoppailijoista, jotka ostavat verkosta kuukausittain tai useammin, matkapuhelimella hankintoja on tehnyt jopa 31 %.

– Kännykkää ostamiseen käyttävät muita enemmän miehet ja alle 45-vuotiaat. Miehistä peräti kolmannes on ostanut joskus kännykällä, kun naisista näin on tehnyt vajaa viidennes, täsmentää tutkimusasiantuntija Monika Hellberg Promenade Researchista.

Ostamisen lisäksi matkapuhelimia käytetään paljon kaupallisen tiedon etsintään. Vastaajista kolmannes (31 %) on etsinyt myymälöiden yhteystietoja. Tuotteiden hinta- ja saatavuustietoja on etsinyt 15 % kuluttajista. Joka kymmenes on etsinyt arvostelutietoja tuotteista (10 %) tai alennuksia ja tarjouksia (9 %).

– Kännyköiden käyttö verkko-ostamisen apuvälineenä on verkkokaupan seuraava merkittävä teknologinen kasvualue. Älypuhelinten yleistyminen tulee pian näkymään myös Suomalaisten verkkokauppojen jatkokehittämisessä, arvioi Smilehousen johtava konsultti Jaakko Hallavo.

Hallavon mukaan tällä hetkellä mobiilikäyttöliittymiä verkkokauppoihin rakentaa Suomessa vasta edelläkävijäyritykset. Esimerkkinä hän mainitsee Vuoden Verkkokaupaksi 2010 valitun Dropinmarket.comin, jonka kanssa Smilehouse tekee jatkuvasti aktiivista tuotekehitysyhteistyötä.

Verkkokaupat arkipäiväisiä ostospaikkoja

Valta osa tutkimukseen vastanneista kuluttajista (78 %) asioi nykyisin verkkokaupoissa vähintään kuukausittain; lähes puolet (46 %) jopa viikoittain. Suurin osa asioinnista liittyy tarjonnan kartoittamiseen (69 %), hintavertailujen tekemiseen (59 %), tuotetietojen etsimiseen (43 %) ja tuotteiden vertailuun (38 %). Kolmannes (33 %) on yleensä liikkeellä puhtaasti ostomielessä.

– Merkittävää on ymmärtää, että verkkokaupat ovat ottaneet vakiintuneen paikkansa ostokäyttäytymisessä. Jopa 84 % meistä hakee tietoa verkkokaupoista silloinkin, kun he tietävät tekevänsä ostoksen lopulta myymälästä, alleviivaa Hellberg.

Hellbergin mukaan arkipäiväistymisestä kertoo myös heräteostamisen yleisyys myös verkossa. Vain 10 % vastaajista ilmoitti, etteivät koskaan haksahda nettikaupassa heräteostoihin.

Verkossa myy vaatteet, matkailu ja viihde – elintarvikkeiden ostamisessa kasvua

Ostetuimpien tuotteiden lista on pitkään ollut tuttua luettavaa: yleisimmin verkosta ostetaan edelleen vaatteita aikuisille, kirjoja, matka- ja pääsylippuja, hotellipalveluja, elektroniikkaa ja viihdetallenteita.

– Ominaista verkkokaupalle onkin ostettavien tuotteiden ja palvelujen kirjon jatkuva laajentuminen. Samalla osa palveluista on jo niin verkkokauppavetoista, että kuluttajat eivät välttämättä tajuakaan ostaneensa verkosta ennen kuin heiltä kysytään esimerkiksi, oletko ostanut juna-, lento- tai vaikka elokuvalippuja verkosta, huomauttaa Hellberg.

Suomalainen arvostaa kotimaista myös verkossa – jos palvelu toimii

Kaksi kolmesta (69 %) pitää kaupan kotimaisuutta tärkeänä tai melko tärkeänä myös verkosta ostaessaan. Valtaosa (67 %) kertoi myös ostavansa yleensä lähinnä suomalaisista verkkokaupoista. Mutta kotimaisuus ei yksin riitä. Melkein puolet (40 %) kertoi ostaneensa ulkomaisista verkkokaupoista viimeisen kolmen kuukauden aikana, ja kaupan ominaisuuksia ja toimintaa arvioitaessa kotimaisuutta tärkeämpänä pidetään mm. kaupan yleistä käytettävyyttä, hinnoittelua ja asiakaspalvelua. Lisäksi reilu kolmannes (36 %) arvioi olevansa välillä epävarma, minkä maalainen kauppa on kyseessä, jos se palvelee suomeksi.

– Kuluneen vuoden aikana turuilla ja toreilla on huudeltu paljon suomalaisten eurojen valumisesta ulkomaille. Näin paljon tapahtuukin, mutta kotimaisuus on arvossaan myös verkossa, vaikkei se kaupan valintakriteerinä merkittävä olisikaan. Luotettavuudella, korkeatasoisella asiakaspalvelulla ja asiakkaiden kuuntelemisella esimerkiksi valikoimien osalta on täysin mahdollista saada asiakas valitsemaan ostospaikakseen kotimainen verkkokauppa. Kaikki eivät aina juokse vain halvimman hinnan perässä, muistuttaa Hallavo.

Ulkomaisista verkkokaupoista ostetaan yleisimmin vaatteita (aikuisille 31 %, lapsille 12 %), hotellipalveluja (22 %), kirjoja (20 %), matkalippuja (19 %) ja musiikkia (18 %). Myös kulutus- ja viihde-elektroniikkaa ostetaan paljon (14 %).

Tutkimuksen taustatiedot

Verkkokauppaa ja kuluttajien ostokäyttäytymistä selvittävän Suuren Verkkokauppatutkimuksen toteutti iTest-tutkimusyksikkö. Tutkimuksen tiedot kerättiin marraskuussa 2010 tehdyllä internet-kyselyllä iTest-paneelin jäsenille. Tutkimukseen vastasi lähes 800 (n = 785) verkkoa aktiivisesti käyttävää kuluttajaa. 1.1.2011 alkaen iTest siirtyi osaksi Promenade Researchia, jonka kanssa tutkimus jatkossa toteutetaan vuosittain.

 

Lisätietoja

Monika Hellberg
Tutkimusasiantuntija, Promenade Research Oy
Puh. 040 533 8773
monika.hellberg@promenade.fi

ja

Jaakko Hallavo
Johtava konsultti, Smilehouse Oy
Puh. 040 548 3611
jaakko.hallavo@smilehouse.fi

 

Presentaatiopyynnöt tutkimustulosten laajemmasta esittelystä
Esa Luoto
Viestintäpäällikkö, Smilehouse Oy
Puh. 050 380 5601
esa.luoto@smilehouse.fi

 

Liitteet
Liite – Graafeja tutkimustuloksista

 

Smilehouse Oy (www.smilehouse.fi) on Suomen johtava verkkokaupan asiantuntija- ja teknologiayritys. Ratkaisujamme käyttävät miljoonat kuluttajat ja b2b-asiakkaat Suomessa sekä kansainvälisesti. Ketterä ja liiketoimintalähtöinen tapamme toimia ja kehittää Workspace-ohjelmistoamme näkyy pitkinä asiakassuhteina alojensa johtavien kauppiaiden, valmistajien sekä tukkuliikkeiden kanssa. Suomessa asiakkaitamme ovat mm. Keskon Budget Sport ja Konebox, S-ryhmä, Tamro, Anglo-Nordic, Suunto ja Sanoma-konserni.

iTest (www.itest.fi) on Promenade Researchille Smilehouselta 1.1.2011 siirtynyt tutkimusyksikkö, joka on erikoistunut verkkokauppoja ja verkko-ostamista koskeviin tutkimuksiin. iTestin tutkimusten apuna käytetään usein iTest-paneelia, jossa on jäsenenä noin 5 000 Suomessa asuvaa kuluttajaa.

Promenade Research Oy (www.promenade.fi) on vuonna 1999 perustettu yritysjohtamisen tutkimuspalveluihin ja liiketoimintamittaristoihin keskittyvä asiantuntijayritys. Vaativat asiakas- ja organisaatiotutkimukset sekä niihin liittyvät konsultointipalvelut ovat ydinosaamistamme. Promenadella on vahva ja tunnustettu asema Suomen suurimpien yritysten tutkimuskumppanina. Kansainvälisesti toimivien asiakasyritystemme kautta toiminta-alueenamme on koko maailma.