Suomalaiset verkkokauppiaat kokevat liiketoimintansa suurimmiksi haasteiksi markkinoinnin, kansainvälisen kilpailun ja teknologiset vajavaisuudet. Kauppiaiden kokemia haasteita selvitettiin Klarnan ja Smilehousen kyselyssä, joka suunnattiin kotimaisten verkkokauppojen päättäjille.
Klarnan ja Smilehousen selvityksessä kartoitettiin, mitkä verkkokaupankäyntiin liittyvät asiat koetaan kauppiaiden keskuudessa suurimmiksi haasteiksi. Aiheina olivat mm. teknologia, valikoimien suunnittelu, markkinointi, logistiikka ja varastointi, kansainvälisyys, maksuliikenne sekä rahoitus.
Suurimmaksi haasteeksi vastaajat nimesivät markkinoinnin. Erityisen ongelmalliseksi koetaan paitsi kaupan tunnettuuden lisääminen (90 % ilmoitti tämän aiheuttavan ongelmia jonkin verran tai paljon) myös tulosten mittaaminen (81 %) ja markkinoinnin suunnittelu (80 %).
Kansainvälisen kilpailun kokee uhaksi reilu puolet (52 %) vastanneista. Suurimmiksi esteiksi sille, että kauppias voisi pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, nimetään hinnat (61 %), omien resurssien puute (53 %) ja kotimaan yritysverotus (38 %).
– Markkinoinnin ja kansainvälisyyden kokeminen suurimmiksi ongelmiksi ei ole yllättävää, koska suurin osa verkkokaupoista on melko pieniä yrityksiä ja koska pelikenttänä verkossa on koko maailma. Mutta erityisesti markkinointi on alue, jolla osaamisen kehitystä pitäisi tapahtua pian, jos haluamme pitää kotimaiset kaupat hengissä. Esimerkiksi rakkaat länsinaapurimme tuntuvat karanneen kauas tämän osaamisensa kanssa, kommentoi Klarnan maajohtaja Jarkko Turtiainen tuloksia.
Teknologian saralla suurimmiksi ongelmiksi koettiin ohjelmistojen rajoitteet ja räätälöintimahdollisuudet kauppiaiden tarpeisiin (78 %), kauppiaiden oma tekninen osaaminen (75 %) ja verkkokaupan käytettävyyden parantaminen (71 %). Kaksi kolmesta koki ongelmalliseksi myös analytiikan hyödyntämisen sekä ulkoasun suunnittelumahdollisuudet.
– Kiihtyvä kansainvälinen kilpailu kuluttajien euroista vaatii uudenlaista ketteryyttä paitsi kauppiailta myös verkkokaupan alustoilta ja järjestelmätoimittajilta. On vaikeaa pitää verkkokauppa kiinni ajassa ja kilpailukykyisenä, jos ohjelmisto ei salli riittävää personointia eri kohderyhmille, yrityskohtaista räätälöintiä sekä integrointia erilaisiin taustajärjestelmiin. Ja kauppiaan valitseman ratkaisun kovin osaaminenkin pitäisi olla lähellä eikä toisella puolella maailmaa, toteaa Smilehousen johtava konsultti Jaakko Hallavo.
Verkkokauppaa käyvien yritysten näkemyksiä kartoittava selvitys toteutettiin päättäjille kohdennettuna internetkyselynä 5.–14.11.2010 välisenä aikana. Kyselyn toteutti yhteistyössä Klarna ja Smilehousen iTest-tutkimusyksikkö. Selvitykseen osallistui 169 verkkokauppaa käyvää yritystä, ja vastaajista 95 % ilmoitti roolikseen verkkokauppias tai verkkokaupasta vastaava johtaja. Tutkimustulokset julkaistaan laajemmin joulukuun puolivälissä ilmestyvässä eKaupan Lehdessä.
Lisätietoja
Jaakko Hallavo
Johtava konsultti, Smilehouse Oy
Puh. 040 548 3611
jaakko.hallavo@smilehouse.fi
ja
Jarkko Turtiainen
Maajohtaja, Klarna Oy
Puh. 050 357 2227
jarkko.turtiainen@klarna.com
Presentaatiopyynnöt medialle
Esa Luoto
Viestintäpäällikkö
Puh. 050 380 5601
esa.luoto@smilehouse.fi
Liite-linkki:
Liite_Graafit_Verkkokauppiasselvitys2010.pdf
Smilehouse Oy (www.smilehouse.fi) on Suomen johtava sähköisen kaupan asiantuntija, joka auttaa yrityksiä menestymään verkkokaupan avulla. Yritys toimittaa järjestelmäratkaisuja ja sähköisen kaupankäynnin palveluja strategisesta konsultoinnista verkkokauppojen markkinointiin. Smilehousen palveluja käyttävät tuhannet yritykset Suomessa ja ulkomailla. Suomessa Smilehousen asiakkaina on yli 200 alojensa johtavaa toimijaa, kuten Finlayson, Konebox, Budget Sport, S-ryhmä, Sanoma-konserni ja Orion.
Klarna Oy (www.klarna.fi) tarjoaa joustavia ja turvallisia maksuratkaisuja sähköiseen liiketoimintaan. Yrityksen maksutavat ovat käytössä jo yli 7 000 verkkokaupassa Pohjoismaissa, Hollannissa ja Saksassa. Asiakkaitamme ovat mm. CDON.com ja Nelly.com ja Budgetsport.fi. Julkaisemme neljä kertaa vuodessa ilmestyvää, kotimaisille verkkokauppiaille suunnattua eKaupan Lehteä.


29.11.2010 Suomalaisen verkkokaupankäynnin suurimpina ongelmina markkinointi, kansainvälinen kilpailu ja teknologiaosaaminen