2.10.2009 - Nuorisomuodin liike tuo Suomeen uuden monikanavaisen palvelukonseptin

Nuorison katumuotiin erikoistunut Dropin lanseeraa Suomeen myymäläkonseptin, joka perustuu asiakaspalveluun aiempaa monikanavaisemmin. Konsepti hyödyntää monikanavaisuuden etuja palvelemalla asiakkaita verkkokaupassa, myymälöissä, mobiilipalvelussa sekä noutopisteissä.

Helsingin Forumiin lokakuussa 9.10.2009 ensimmäisen liikkeensä avaava Dropin lanseeraa nuorisolle uuden myymäläkonseptin, joka pitkälle kehittyneellä monikanavaisuudellaan ja poikkeuksellisen laajalla merkkivalikoimallaan pyrkii Suomen johtavaksi katumuodin kaupaksi.

– Idea uuden konseptin kehittämiseen lähti liikkeelle reilu vuosi sitten, kun keskustelimme maahantuojien kanssa Suomen vähäisestä erikoisliikkeiden määrästä. Aidosti laajan valikoiman tarjoavia ja koko Suomen tavoittavia myyjiä ei juuri ollut. Yhdistämällä vahvan verkkokaupan, myymälän, noutopisteen sekä vuoden vaihteessa avautuvan mobiilipalvelun edut uskomme nousevamme Suomen johtavaksi katumuodin kaupaksi. Lisäksi yli 40 suositun katumuodin ja lautailukulttuurin merkkivalikoimamme on laajimpia koko Pohjoismaissa, kertoo uuden konseptin kehittänyt Juha Valvanne Dropinistä.

Uuden konseptin taustalla on pitkään alalla vaikuttaneita vähittäis- ja tukkupuolen yrittäjiä, joista osa on ollut kehittämässä suomalaista verkkokauppaa myös Smilehousen asiantuntijoina.

– Monikanavakonseptin kriittisimpiä elementtejä ovat asiakaspalvelu ja toimivat palvelupisteet. Dropin palvelee asiakkaitaan Forumin myymälässä, verkkokaupassa, perinteisesti puhelin- ja sähköpostiasiakaspalvelussa, mobiilikaupassa sekä Helsingin Pitäjänmäessä sijaitsevassa noutomyymälässä. Noutomyymälällä on tärkeä rooli asiakkaan kohtaamisessa, sillä se antaa kasvot verkkokaupallemme. Sinne asiakkaamme voivat saapua sovittamaan ja noutamaan tuotteita sekä lainaamaan vaikkapa lumilaudan testattavakseen, valottaa Valvanne konseptin yksityiskohtia.

Kuluttajien ostokäyttäytyminen elää Smilehousen asiantuntijoiden mukaan murroksessa, jossa verkon merkitys kuluttajien ostokäyttäytymisessä kasvaa jatkuvasti. Nuorison keskuudessa voidaan monien tuoteryhmien osalta puhua jo verkko-ostamisen arkipäiväistymisestä.

– Dropin-konsepti on yhden toimialan oppikirjaesimerkki siitä, miten nykypäivänä rakennetaan pitkäjänteisen menestyksen perustat. Kohderyhmälähtöisen strategian pohjalle on rakennettu vahva konsepti, jonka uskon vastaavan hyvin nuorison ostokäyttäytymiseen, toteaa varatoimitusjohtaja Jaakko Hallavo Smilehousesta.

Verkkokaupan tekniseksi alustaksi valittiin suomalaiseen tuotekehitykseen perustuva Smilehouse Workspace-ohjelmisto, joka mahdollistaa myös mobiilikaupan toteuttamisen. Verkkokauppa hyödyntää tehokkaasti sosiaalista mediaa ja siihen on rakennettu reaaliaikaiset integraatiot mm. Facebookiin, Twitteriin ja useisiin suomalaisiin yhteisöpalveluihin. Verkkokaupan suunnittelussa on panostettu erityisesti käytettävyyteen, positiivisiin yllätyksiin ja elämyksellisyyteen.

Uusi Dropin-verkkokauppa aukeaa 2.10.2009 osoitteeseen
www.dropinmarket.com.

 

Lisätietoja

Juha Valvanne
Dropinmarket.com
Puh. 044 524 1784
juha@dropinmarket.com

ja

Jaakko Hallavo
Varatoimitusjohtaja, Smilehouse Oy
Puh. 040 548 3611
jaakko.hallavo@smilehouse.fi

 

Smilehouse Oy (www.smilehouse.fi) on Suomen johtava sähköisen kaupan asiantuntija, joka auttaa yrityksiä menestymään verkkokaupan avulla. Smilehousen palveluja käyttävät tuhannet yritykset Suomessa ja ulkomailla. Suomessa Smilehousen asiakkaina on yli 200 alojensa johtavaa toimijaa, kuten Konebox, BudgetSport, S-ryhmä ja Orion. Vuonna 2009 Smilehouse täyttää 10 vuotta.

Dropin (www.dropinmarket.com) on uusi monikanavainen myymäläkonsepti, jonka tavoitteena on olla Suomen johtava katumuodin kauppa. Konsepti hyödyntää monikanavaisuuden etuja palvelemalla asiakkaitaan verkkokaupassa, myymälöissä sekä noutopisteissä. Yli 40 merkin valikoimasta tunnetuimpia ovat mm. Burton, Carhartt, Cheap Monday, Converse, DC, Edwin, Electric, Element, Fenchurch, FOX, Gravis, Lakai, LRG, Matix, New Era, Nike, Nikita, Nixon, Rip Curl, Roxy, Svea, Vans ja Volcom. Suomalaisista merkeistä mukana ovat mm. CTRL, Makia, Melodica ja White Moment.