10.3.2009 - Kotimaiset kaupat keräsivät kuluttajien joulueurot verkossa

Smilehousen seurantatutkimuksen mukaan kuluttajista puolet paitsi suunnitteli myös teki jouluhankintoja verkkokaupoista. Joulun verkko-ostoksista valtaosa tehtiin kotimaisissa verkkokaupoissa.

Sähköisen kaupan asiantuntija Smilehouse suoritti seurantatutkimuksen viime vuoden lopussa tekemälleen verkko-ostamista ja -kauppaa koskevalle tutkimukselleen. Seurantatutkimuksessa selvitettiin, miten kuluttajien suunnitelmat tehdä jouluhankintoja verkosta lopulta toteutuivat.

– Tulosten mukaan joulukauppa veti verkkoon kuluttajia hyvin. Ilahduttavaa oli, että vaikka verkkokaupan globaali kilpailu kiristyy eikä verkkokaupan kotimaisuus ole kuluttajille yleensä tärkeää, jouluostoksista selvä enemmistö tehtiin edelleen suomalaisista verkkokaupoista, kertoo Smilehousen toimitusjohtaja Tapio Talvisalo seurantatutkimuksen tuloksista.


Yli puolet teki jouluhankintoja verkkokaupoista

Kyselyyn vastanneista internetkäyttäjistä puolet (50 %) kertoo tehneensä jouluhankintoja verkkokaupoista. Marraskuussa näin uskoi tekevänsä 51 %. Jouluhankinnoista oli lahjoja 87 %, muita joulutarvikkeita 13 % ja jouluruokia noin 1 %.

Vastaajille, jotka eivät tehneet verkosta yhtään jouluhankintaa, yleisimpiä syitä ostamattomuuteen olivat halu tutustua tuotteeseen myymälässä (35 %), haluttu tuote ei löytynyt verkosta (17 %) ja halu välttää toimitusmaksut (8 %).

– Suuri joukko vastaajista myös ilmoitti, ettei ylipäänsä tehnyt juurikaan jouluhankintoja, valottaa tutkimusasiantuntija Monika Hellberg muita yleisiä ostamattomuuden syitä.


Enemmistö jouluostoksista kotimaisista kaupoista

Verkkokaupoista ostaneista yli puolet (54 %) kertoi ostaneensa ainoastaan suomalaisista verkkokaupoista ja neljännes (23 %) enimmäkseen suomalaisista verkkokaupoista. Vain tai enimmäkseen ulkomaisista verkkokaupoista osti vain joka kymmenes (10 %).

Enemmistö verkosta jouluhankintoja tehneistä (58 %) osti verkkokaupoista 50–200 eurolla. Yli 100 eurolla osti lähes puolet (44 %). Joka viides (22 %) käytti joulueuroja verkkokauppoihin alle 50 euroa ja harva (6 %) yli 500 euroa.

– Näistä tuloksista ei pysty vielä arvioimaan, miten paljon euroista meni kotimaisille tai ulkomaisille kauppiaille, mutta jos ostoksista noin 80 % tehdään enimmäkseen kotimaisista kaupoista, vaikuttaa ilahduttavasti siltä, että joulumyynti suosii kotimaisia kauppiaita. Pitää kuitenkin muistaa, että ulkomaille valuvien eurojen määrä on edelleen merkittävä. Jokainen euro, joka valuu Suomesta ulos, pitää ottaa merkkinä, että kotimaisella kaupanalalla on vielä kehitettävää verkkokaupan saralla, toteaa Talvisalo.

 

Jouluhankinnat verkosta läheisille ja suosituksia hyödyntäen

Suurin osa verkosta lahjoja ostaneista osti verkkokaupoista alle 5 lahjaa (74 %). Yleisimmin lahjat ostettiin läheisille, kuten lapsille (49 %) tai puolisolle/kumppanille (45 %). Ystäville lahjoja verkkokaupoista osti joka viides (20 %) ja ammatillisille kontakteille, kuten asiakkaille, vain harva (3 %).

Yli puolet (52 %) hyödynsi verkkokauppojen tarjoamia valmiita lahjaehdotuksia. Kolmannes (30 %) hyödynsi myös mahdollisuutta toimittaa lahja kaupasta suoraan lahjansaajalle ja moni (16 %) mahdollisuutta saada lahja valmiiksi paketoituna.

– Verkkokaupat ovat omiaan niin sanotulle täsmäostamiselle, jossa kuluttaja tietää, mitä ja kenelle hän on ostamassa. Mutta verkko mukautuu helposti myös muunlaiseen ostamiseen, jos kauppias vaan muistaa tukea asiakkaansa ostamista, esimerkiksi lahjakaupassa tällaisia ohjaavia tai helpottavia lisäpalveluja tarjoamalla, muistuttaa Talvisalo asiakaslähtöisen ajattelutavan merkityksestä myös verkkokaupassa.


Lahjakorttien joulumyynti netin hyödyntämätön potentiaali

Joulu näkyy myös siinä, millaisia hankintoja verkosta tehdään. Tyypillisimmistä tuoteryhmistä erilaiset tallennetuotteet, kuten musiikki, elokuvat tai kirjat, päätyvät kuluttajien ostoskoriin useimmin, vähintään joka kolmannella ostaneella. Lasten asusteita osti lahjaksi joka viides (20 %) vastanneista.

Yleensä paljon verkosta ostettavia tuotteita ja palveluja, kuten pääsylippuja tai matkailupalveluja, osti joululahjaksi verkkokaupoista harva ostoksia tehnyt (alle 10 %). Myös lahjakortteja kauppoihin tai erilaisten palvelujen käyttämiseen ostettiin vähän (alle 4 %).

– Lahjakorttien päätyminen näin harvan kuluttajan ostoskoriin yllätti. Luonteeltaan lahjakortti on mitä sopivin verkkokaupasta tilattavaksi tuotteeksi, joten näitä olisi voinut kuvitella menevän kaupaksi huomattavasti enemmän. Kovin harva kuitenkaan myy lahjakortteja verkkokaupassaan tai muistaa markkinoida niitä aktiivisesti, vaikka joulusesonki olisi mitä otollisinta aikaa näiden myyntiin, herättelee Talvisalo verkkokauppiaita.

 

Seurantatutkimuksen toteuttaminen ja tausta

Seurantakyselyn toteutti Smilehousen iTest-tutkimusyksikkö 10.–20.2.2009 välisenä aikana. Kyselyyn osallistui tuhat (n = 971) aktiivista internetkäyttäjää. Seurantakyselyyn osallistuneista 51 % vastasi myös marraskuiseen verkkokauppatutkimukseen, ja näistä molempiin tutkimuksiin vastanneista 47 % suunnitteli silloin tekevänsä jouluhankintoja verkosta.

 

Lisätietoja


Monika Hellberg
Tutkimusasiantuntija, Smilehouse iTest-yksikkö
Puh. 040 533 8773
monika.hellberg@itest.fi

ja

Tapio Talvisalo
Toimitusjohtaja, Smilehouse Oy
Puh. 040 503 5953
tapio.talvisalo@smilehouse.fi

 

Liitteet

Liite 1 – Tapio Talvisalon kuva (linkki)

Liite 2 – Monika Hellbergin kuva (linkki)

 

Smilehouse Oy on Suomen johtava verkkokauppaan erikoistunut sähköisen kaupan asiantuntijayritys. Smilehousen palveluja käyttävät tuhannet yritykset Suomessa ja ulkomailla. Suomessa Smilehouse on toimittanut sähköisen kaupan kokonaisratkaisuja yli 200 yritykselle, asiakkaina mm. Orion, Sanoma, Lippupiste ja S-ryhmä. Voimakkaasti ja kannattavasti kasvavan Smilehousen liikevaihtoarvio vuodelle 2009 on 7,5 M€, ja yritykseen kuuluu kolme tytäryhtiötä: Smilehouse Baltic, Karttago ja Louhi Networks.