Smilehousen vahva kasvuvauhti jatkuu yritysten panostaessa sähköiseen kauppaan. Vuoden 2008 alkupuoliskon liikevaihto kasvoi yli 80 % vuoden takaiseen verrattuna. Suuret asiakkuudet vauhdittavat myös loppuvuotta.
Sähköisen kaupan asiantuntijapalveluihin ja ratkaisuihin erikoistuneen Smilehousen liikevaihto nousi kuluvan vuoden alkupuoliskon aikana 2,7 miljoonaan euroon. Kannattavaa kasvua vuoden takaisesta kertyi yli 80 %. Toimitusjohtaja Tapio Talvisalon mukaan koko vuoden liikevaihdon arvioidaan olevan budjetoitu 5,5 miljoonaa euroa ja kasvun tavoitellusti yli 50 %.
- Vuosipuoliskojen kasvuprosentin ero johtuu lähinnä siitä, että viime vuonna suurin kasvu painottui vuoden jälkipuoliskolle, kun joukko suuria hankkeita valmistui. Koko vuodelle olemme budjetoineet yli 50 %:n kasvutavoitteen ja alkuvuoden hyvät luvut sekä paksu tilauskirja kertovat, että tavoite tultaisiin saavuttamaan kannattavasti, toteaa Talvisalo.
Negatiivisia signaaleja sisältäneet uutiset joidenkin alan toimijoiden olosuhteista kertovat talouden hidastumisen merkeistä myös sähköisen kaupan ratkaisutoimittajien keskuudessa. Toistaiseksi näitä hidastumisen merkkejä ei kuitenkaan ole ilmennyt Smilehousen kohtaamassa kysynnässä. Keväällä IT-yritysten haastajalistauksen kärkikymmenikköön nousseen Smilehousen palveluilla on edelleen suurta kysyntää sekä ratkaisutoimitusten että asiantuntijapalveluiden osalta.
- Sähköisen kaupan ratkaisuilla haetaan myynnin kasvun lisäksi kustannustehokkuutta ja sitä kautta kannattavuutta, joten palveluillemme on kysyntää myös silloin, kun taloustilanne on epävakaa. Tämä vahvistaa uskoamme hyvään tulevaisuuteen, Talvisalo kertoo.
Lisätietoja:
Tapio Talvisalo
Toimitusjohtaja, Smilehouse Oy
Puh. 040 503 5953
tapio.talvisalo@smilehouse.fi
Smilehouse Oy on yritysten sähköisen kaupankäynnin ratkaisuihin erikoistunut, alansa johtava asiantuntijayritys. Smilehousen palveluja käyttävät tuhannet yritykset Suomessa ja ulkomailla. Suomessa Smilehouse on toimittanut sähköisen kaupan kokonaisratkaisuja yli 200 yritykselle, asiakkaina esimerkiksi Iittala, Lumene, Lippupiste, Suunto ja S-ryhmä. Voimakkaasti kasvavan Smilehousen liikevaihtoarvio vuodelle 2008 on 5,5 M€, ja yritykseen kuuluu kolme tytäryhtiötä: Smilehouse Baltic Oü, Karttago Oy ja Louhi Networks Oy.










14.8.2008 - Verkkokauppojen kehittämisvauhti toi Smilehousen alkuvuodelle 80 %:n kasvun