Haastena kaupan monikanavaistuminen
Tokmanni-konserni on Suomen halpahintakaupan markkinajohtaja. Yritys tavoittaa kuluttajat läpi Suomen seitsemän ketjubrändin ja yli 140 myymälän avulla. Vuonna 2010 yrityksen liikevaihto oli 634 miljoonaa euroa.
– Monikanavaisuus on se juttu, joka nyt ohjaa kaupanalan kehittymistä. Verkkokaupan myötä asiakkaamme kohtaavat meidät ja tarjontamme useammin sekä palvelevammin, kertoo Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja Heikki Väänänen.
Tokmannin verkkokauppa rakennettiin Smilehousen Workspace-alustalle. Kauppaan toteutettiin omat käyttöliittymänsä paitsi asiakkaille ja ylläpitäjille myös varastohenkilökunnalle sekä myymälöiden henkilökunnalle. Toknet.fi-verkkokauppa integroitiin Tokmannin taustajärjestelmiin, joita ovat mm. Merx-ERP, Epicor iScala, OpusCapita sekä Itellan ylläpitämä kuvapankki.
– Smilehouse ei ollut kumppaniehdokkaista halvin, mutta vakuutuimme yrityksen tarjoamasta teknologiasta ja osaamisesta. Suomalaisista palveluntarjoajista Smilehouse on toteuttanut eniten sellaisia asioita ja hankkeita, jollaisista meidän kokoluokkamme hankkeessa pitää olla vahvaa kokemus ja ymmärrys, perustelee Väänänen Smilehousen valintaa konsernin kumppaniksi.
Yksi verkkokauppa palvelee kaikkia ketjuja
Tokmanni-konserniin kuuluu seitsemän tunnettua halpakauppaketjua: Tokmanni, Tarjoustalo, Robinhood, Maxi-Makasiini ja Maxi Kodintukku, Vapaa Valinta sekä Säästöpörssi.
Monikanavaisuuden hengessä Toknet-verkkokaupan asiakkaiden käyttöön valjastetaan 61 myymälää eri ketjuista ympäri Suomea. Näistä myymälöistä asiakkaat voivat noutaa verkko-ostoksensa ilman toimituskuluja. Lähiaikoina on tarkoitus laajentaa noutomyymäläverkosto kattamaan kaikki konsernin yli 140 myymälää.
– Odotamme myös, että verkkokauppa lisää myymälöidemme myyntiä, kun pystymme ohjaamaan asiakkaita verkosta myymälöihin aiempaa paremmin, Väänänen jatkaa.
Verkkokaupan oman myynnin lyhyen tähtäimen tavoitteeksi Tokmanni on asettanut noin 1 % konsernin liikevaihdosta, mikä tarkoittaa noin 5-7 miljoonan euron verkkomyyntiä.
Kehittäminen jatkuu
Ensimmäisessä vaiheessa Toknet.fi:n valikoima koostuu tuotteista, jotka liittyvät harrastuksiin, kauneuteen ja terveyteen, kodinelektroniikkaan, korjaamiseen ja rakentamiseen sekä kodin hoitamiseen ja sisustamiseen. Lähitulevaisuuden kehityssuunnitelmiin kuuluu valikoiman laajentaminen vaatteisiin ja asusteisiin.
Kaupan lanseerauksessa ja jatkuvassa markkinoinnissa Tokmanni hyödyntää lehtijakeluaan, joka tavoittaa joka viikko 1,8 miljoonaa (86 %) kaikista Suomen kotitalouksista. Lehdessä mainostettavien kampanjatuotteiden ja tuhansien muiden käyttötavaroiden hankkiminen onnistuu uudesta verkkokaupasta.
– Kukaan muu toimialallamme ei pysty tarjoamaan vastaavaa palvelukokemusta, tiivistää Väänänen.


Tokmannin verkkokauppa monikanavaiseen käyttötavarakauppaan läpi Suomen
